Pro Perhonjoki ry

Pro Perhonjoki Ry on perustettu vaalimaan joen elinvoimaisuuden säilymistä sekä kehittymistä Perämeren merkittävimpien vaelluskalajokien joukkoon.

Asiantuntijoiden lausuntojen perusteella joen potentiaalia esimerkiksi taimenjokena pidetään äärimmäisen lupaavana.

Meritaimenten nousumäärät joessa ovat kasvaneet vuosi vuodelta määriin, joita muutamia vuosia sitten olisi pidetty kalavaleina.

Kuha- ja suurhaukikannat ovat kasvaneet ja kokonsa puolesta kyseiset kalat kelpaavat vaativallekin urheilukalastajille.

Yhdistyksen suurin tahto on auttaa vaelluskalojen esteetöntä nousua yläjoen erinomaisille kutupaikoille.

Nousukalojen suurimpana esteenä on Kaustisella sijaitseva Pirttikosken voimalaitoksen pato. Tulemme yhdistyksenä taistelemaan Perhonjoen elinvoimaisuuden sekä Pirttikosken ennallistamisen puolesta kaikin keinoin.

Nyt olemme myös Perhonjoen historian merkittävimpiin lukeutuvien monimuotoisten haasteiden edessä. Joen uhkatekijät mm. kaivosteollisuuden alkamisen johdosta saattavat olla joen kalakantojen kannalta hyvinkin epäsuotuisia.

Pyrimme kehittämään Perhonjokea koko väestömme yhteiseksi virkistyspaikaksi.

Liity jäseneksi – yhdessä olemme enemmän !

Jäsenmaksut 2024:

Henkilöjäsen 10€ /v

Yritysjäsenyys 50-150€ /v

Yhteisöjäsenyys 100€ /v

Laitathan maksaessasi viestiin yhteystiedot, osoitteen ja puhelinnumerosi.

Pankki: FI22 5124 0420 0835 86

Yhteystiedot:

properhonjoki@kase.fi Aki Paavola 0400611160paavolanaki@gmail.com


Posted

in

by

Tags:

Comments

Yksi vastaus artikkeliin “Pro Perhonjoki ry”

  1. WordPress-kommentoija avatar

    Hei, tämä on kommentti.
    Poistaaksesi kommentin, kirjaudu sisään ja lue artikkelin kommentit. Jokaisen kommentin kohdalla on linkki, josta voit halutessasi muokata tai poistaa kommentin.
    Kommentoijien avatarit tulevat Gravatarista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *